Viaplay lanseeraa jälleen uuden Viaplay Original –sarjan. Embassy Down tullaan tuottamaan yhteistyössä Red Arrow Internationalin ja Nordisk Filmin kanssa. Sarjan ensi-ilta nähdään vuoden 2018 aikana. Pohjoismaissa sarja on katsottavissa yksinoikeudella Viaplayssa. Kansainvälisestä levityksestä vastaa Red Arrow.
Embassy Downin tapahtumat sijoittuvat tämän päivän Kööpenhaminaan, missä terroristihyökkäys USA:n lähetystöön aiheuttaa dramaattisen ketjureaktion, jonka vaikutukset ulottuvat kaikkialle maailmaan. Kahdeksanosainen, nopeatempoinen panttivankidraama liikkuu sujuvasti monimutkaisten ihmissuhteiden ja poliittisen valtapelin sekä keinottelun välillä, etsien ulospääsyä mahdottomalta tuntuvasta tilanteesta.
- Tuleva sarja on valtava paikallinen tuotanto, jossa käsitellään erittäin ajankohtaisia teemoja kansainvälisellä otteella. Embassy Down on uusin lisäys Viaplayn omien tuotantojen sarjaan ja Swedish Dicksien jälkeen jo toinen omatuotanto, jolla tulee olemaan kansainvälinen jakelu, kertoo Viaplayn toimitusjohtaja Jonas Karlén.
- Embassy Down on yksi mielenkiintoisimmista projekteista joita olen nähnyt pitkään aikaan ja tiesin heti että tämä on jotakin missä haluamme olla mukana. On hienoa että Viaplay on lähtee kanssamme tälle jännittävälle matkalle, sanoo Henrik Pabst, Managing Director, Red Arrow International.
Sarjan ensi-ilta nähdään yksinoikeudella Viaplayssa samanaikaisesti kaikissa Pohjoismaissa vuoden 2018 aikana. Sarjan kansainvälisestä jakelusta vastaa Red Arrow.
Embassy Down (Viaplay Original)
- Genre: Poliittinen trilleri
- Jaksot: 8 x1 tunti
- Käsikirjoitus: Anders Frithiof August (‘The Legacy’, ‘Follow the Money’)
- Ohjaus: René Ezra ja Tomas Radoor (‘A War’, ‘A Hijacking’, ‘Key House Mirror’) Nordisk Film sekä Henrik Bastin (‘Bosch’, ‘American Odyssey’) ja Mikkel Bondesen (‘Truth’, ‘The Killing’, ‘Burn Notice’)
- Ensi-ilta: 2018
Lisätietoja:
Erika Miramo, PR Manager, Viaplay Finland
+358 40 5485777
erika.miramo@viaplay.com