Vaateteollisuus on nykymuodossaan kestämätön niin ympäristön kuin ihmisoikeuksienkin kannalta. Tilannetta pahentaa vaatteiden kertakäyttöisyys ja se, ettei viallisia vaatteita enää vaivauduta korjaamaan, kun helpommalla saa ostettua uutta. Tähän epäkohtaan pureutuu Forumin kauppakeskuksessa 2.-6. toukokuuta järjestettävät Ompelujamit, jossa kuka tahansa voi tulla korjaamaan viallisen vaatteensa. Eerikinkadun käytävässä sijaitsevassa Hikipajassa tehdään korjauksen lisäksi tuotteita myyntiin. Materiaalina on Tekstiili 2.0 pilotin keräämää poistotekstiiliä ja osallistujille maksetaan bangladeshiläisittäin reilua tuntipalkkaa, 5 senttiä tunnilta. Osallistuakseen ei tarvitse olla ompelutaitoinen, Ompelujamien ohjaajat opastavat niin tuotteiden valmistuksessa kuin omien vaatteiden korjauksessakin.
Koko tapahtuman idea on opastaa ihmisiä kestävään vaatehuoltoon ja korjaamiseen ja sitä kautta vastuulliseen käyttämiseen pikakuluttamisen sijaan. Ompelu on jokamiestaito, joka on nykyisessä kertakäyttökulttuurissa unohtunut monilta. Tarkoitus on myös herättää arvostusta tekstiilialaa ja ompelijoiden ammattikuntaa kohtaan ja lisätä ihmisten ymmärrystä vaatteen elinkaaresta tehden vaateteollisuuden tuotantoprosesseja näkyviksi.
Vaatekierrätyksen osaajat kisaamassa Lumpun huipulle
Kuluttajien käytöstä poistamilla vaatteilla olisi monesti vielä paljonkin käyttöaikaa jäljellä. Perjantaina 6.5. Ompelujameissa järjestetään Lumpun Huipulle -kisa, jossa otetaan selvää, kuka valmistaa jo pois heitetystä tekstiilistä upeimpia uusioluomuksia. Kutsumme mukaan ompelija-suunnittelija –pareja, jotka ottavat mittaa toisistaan valmistamalla annetuista poistotekstiileistä neljässä tunnissa vaatteen, asun, kodintekstiilin tai tekstiilitaideteoksen. Kisaan pääsee mukaan ilmoittautumalla Ompelujamien Hikipajalle tai ottamalla yhteyttä sähköpostitse.
Ompelujamit ja kisa järjestetään Forumissa Turussa osana Turku Design Festivalia ja Vaatevallankumousta. Tapahtuman järjestää Lounais-Suomen Jätehuollon ja Turun ammattikorkeakoulun Tekstiili 2.0 -hanke. Hankkeen avulla halutaan avata ovia tekstiilijätteen kierrättämiselle ja valistaa kuluttajia tekstiilin arvon tunnistamisesta.
Lisätietoja:
Opiskelija-assistentti Inka Mäkiö
Puh. 040-5491552
inka.makio@edu.turkuamk.fi
www.poistotekstiili.fi #lumpustauutta