Kymmenen vuotta sitten kuvittaja ja luentovisualisoija Pertti Jarlan kehittelemä sarjakuva Karl-Barks-Stadt ristittiin uudelleen Fingerporiksi. Se aloitti säännöllisen ilmestymisensä ensin Helsingin Sanomissa ja on vuosien varrella levinnyt edelleen koko maahan, yli 30 lehteen. Alun ihmettelyn jälkeen suomalaiset ovat ottaneet Jarlan sarjan hahmot avosylin vastaan. Nykyään ”fingerporimainen”-termi ymmärretään kaikentyylisissä yhteyksissä.
Päivittäisten sanomalehtistrippien ohella erilaiset Fingerpori-teokset ovat olleet erittäin suosittuja. Vuonna 2016 kahdenkymmenen myydyimmän kotimaisen sarjakuvakirjan listalla oli yhdeksän Fingerpori-opusta.
Kallion kirjaston Kupolisalissa järjestettävässä Fingerporin 10-vuotisjuhlatilaisuudessa Pertti Jarla kertoo Fingerporin moninaisista vaiheista. Kyseessä on sarjakuva, joka todellakin jakaa mielipiteitä. Fingerporia on syytetty uskontojen pilkasta, samaan aikaan kun sarjaa on käytetty seurakuntien mainoksissa. Niin äärivihreä kuin umpioikeistolainen ovat nauraneet katketakseen samalle stripille, toki eri syistä.
Fingerporin 10-vuotisjuhlatilaisuus alkaa Pertti Jarlan haastattelulla, jonka jälkeen on mahdollisuus hankkia tuorein Fingerpori 10 -kokoelma Jarlan signeerauksella.
Fingerporin 10-vuotisjuhlatapahtuma Kallion kirjaston Kupolisalissa (Viides linja 11, Helsinki) Kalevalan päivänä ti 28.2. klo 17.30-19.00
Lisätiedot ja haastattelupyynnöt:
Arktinen Banaani, kustantaja Harto Pasonen, puh. 050 529 9768, harto.pasonen@sarjakuva.com ja kustannustoimittaja Vesa Kataisto, puh. 040 143 6221, vesa.kataisto@sarjakuva.com