Quantcast
Channel: Vihreä aarteenetsintä alkaa tänään! Itupiilo 31.3. - 3.4.2016 - ePressi
Viewing all articles
Browse latest Browse all 17634

Avoin kirje Tullille: Huoli lasta esittävistä seksinukeista on turha

$
0
0

Tulliviranomaiset ovat esittäneet lehdistön kautta huolensa lasta esittävistä seksinukeista. Lehtitietojen mukaan Tulli pitää tällaisia esineitä riskikohteina ja pyrkii tehostamaan valvontaansa niiden vuoksi. Huoli lapsia esittävistä seksinukeista perustuu vääriin olettamuksiin niiden roolista ihmisen seksielämässä. Sen sijaan, että seksinuket liittyisivät lapsiin kohdistuviin seksuaalirikoksiin tai sellaisen valmisteluun, nukeilla on rooli seksuaalirikosten vähentämisessä.

Sexpo-säätiö tekee neuvonta- ja terapiatyötä mm. sellaisten ihmisten kanssa, joilla on pedofiilisia taipumuksia ja fantasioita. Lisäksi Sexpo toimii sekä kansallisissa että kansainvälisissä verkostoissa, joissa tutkitaan ja hyödynnetään ennaltaehkäiseviä terapeuttisia interventioita lasten suojelemiseksi seksuaalirikoksilta. Esimerkiksi pääkaupunkiseudulla toimiva SeriE-verkosto kartoittaa keinoja ja palveluita riskiryhmien varhaiseksi tavoittamiseksi.

Sekä Sexpon palveluissa että kansainvälisissä tutkimuksissa on havaittu, että lapseen kohdistuvan seksuaalirikoksen riskiä voidaan vähentää tarjoamalla riskiryhmään kuuluvan henkilön pedofiilisille seksuaalisille haluille jokin eettisesti hyväksyttävä toteuttamiskanava. Lasta esittävät seksinuket ovat yksi tällainen kanava.

Henkilö, joka käyttää paljon rahaa ja vaivaa nuken hankintaan, on jo tehnyt päätöksen siitä, että hän haluaa toteuttaa seksuaalista taipumustaan ennemmin nuken kanssa kuin ajautua seksuaalirikokseen lasta kohtaan. Siksi olisi tärkeää, että tulliviranomaiset tai muut seksinukeista huolestuneet toimijat eivät vaikeuttaisi niiden saatavuutta tai muuten hankaloittaisi niiden tilaajien elämää.

Nukkien herättämä huoli tuottaa pahimmillaan vahingollisia lopputuloksia, jos niiden merkitystä lapsiin kohdistuvien seksuaalirikosten ennaltaehkäisyssä ei ymmärretä. Vaikka nuket aiheuttavat ymmärrettävästi vastenmielisyyden tunteita, ei kielteisten tunteiden ja asenteiden pidä antaa estää perusteltuja toimintatapoja seksuaalirikosten ennaltaehkäisyssä.

Sexpo-säätiö tarjoaa mielellään sekä Tullille että muille asiasta huolestuneille viranomaisille koulutusta ja konsultaatiota tästä aihepiiristä.


Tommi Paalanen
Toiminnanjohtaja, Sexpo-säätiö
tommi.paalanen@sexpo.fi
050 469 2937

Patricia Thesleff
Vastaava neuvoja, seksuaaliterapeutti, Sexpo-säätiö
patricia.thesleff@sexpo.fi
050 505 4978


Viewing all articles
Browse latest Browse all 17634

Trending Articles