Turun Kädentaitomessut järjestetään Turun Messu- ja Kongressikeskuksessa tulevana viikonloppuna 18.-19.3.2017 – jo 14. kerran. Esillä on käsityöläisten Suomessa valmistamia koriste- ja käyttöesineitä, vaatteita ja asusteita, sisustustuotteita, keramiikkaa, koruja sekä paljon muuta. Messuilla tehdään uniikkeja löytöjä, nautitaan luomisen ilosta ja nähdään uusimmat trendit kädentaidon värikkäästä maailmasta. Tapahtuma on käsityön ja kädentaitojen ystäville perinteisesti kevään ykköstapahtuma Varsinais-Suomessa. Mukana on lähes 150 näytteilleasettajaa. Samanaikaisesti Turun Messukeskuksessa järjestetään Turun Taide- ja Antiikkimessut.
Messuja järjestävä Mediapro Messut viettää tänä vuonna 25-vuotisjuhliaan. Messutoiminta alkoi vuonna 1992 Antiikki- ja keräilymessuilla, joita Mediapro Messut järjestää edelleen Jyväskylässä. Vuodesta 2002 lähtien mukaan tulivat Kädentaitomessut ja 2008 Hyvinvointimessut. Hyvinvointimessuja järjestetään Oulussa ja Jyväskylässä. Kädentaitomessuista tuli juuri silloin nousevan kotoilu-buumin myötä Mediapro Messujen ydin ja sielu. Nykyään Kädentaitomessuja järjestetään jo viidellä paikkakunnalla, kuusi kertaa vuodessa. Osa näytteilleasettajista on ollut mukana Mediapro Messujen järjestämillä Kädentaitomessuilla alusta alkaen – ahkerimmat jo lähes sadassa tapahtumassa.
Lisätietoja:
Sari Kallio, messutuottaja
sari.kallio@mediapromessut.fi
050-3288835
www.kadentaitomessut.fi