Quantcast
Channel: Vihreä aarteenetsintä alkaa tänään! Itupiilo 31.3. - 3.4.2016 - ePressi
Viewing all articles
Browse latest Browse all 17665

Laulujoutsenten saapuminen siivitti Kevätseurannan aloitusta

$
0
0

Luonto-Liiton Kevätseurannan avausviikonloppu oli vielä eteläistä Suomea lukuun ottamatta talvinen. Etelä-Suomessa lämpimät ilmat siivittivät muuttolintujen, kuten laulujoutsenten, kiurujen ja töyhtöhyyppien paluuta Suomen maisemiin.

Kevätseurannan ensimmäisen viikonlopun havaituin kevään merkki oli laulujoutsenen saapuminen.

”Laulujoutsen on huomiota herättävä kevään merkki. Isokokoiset joutsenet on helppo havaita ja tunnistaa. Havaintoja kansallislinnustamme tehtiin Etelä- ja Keski-Suomen lisäksi Pohjanmaalla, Pohjois-Savossa ja jopa Lapissa Kemissä asti”, Kevätseurannan kampanjatyöntekijä Elina Silkelä kertoo.

Varsinkin Varsinais-Suomessa ja Uudellamaalla kevätaurinko herätteli myös ensimmäisiä kekomuurahaisia, seitsenpistepirkkoja ja kyitä. Kekomuurahainen on yksi kevään Kevätseurannan teemalajeista.

“Tämän kevään Kevätseurannan teemana on Yhdessä luontoon. Kevään teemalajit on valittu luonnossa kuhisevaa yhteistoimintaa silmällä pitäen. Kekomuurahaiset talvehtivat pesänsä lämpimissä uumenissa, mutta kevätaurinko herättelee ne taas keon rakennuspuuhiin”, Silkelä sanoo.

Etelä-Suomessa on jo tehty ensihavaintoja myös leskenlehden ja valkovuokon kukinnoista, sekä talvehtineista nokkosperhosista.

Kevätseurannassa seurataan yli 40 keväisen lajin ilmaantumista ja runsastumista kevään aikana. Lajeja tarkkaillaan Kevätseuranta-viikonloppuina, joita vietetään joka toinen viikonloppu 3.–4.6.2017 saakka. Seuraava seurantaviikonloppu on 25.–26.3.2017.

Kuka tahansa voi osallistua kevätseurantaan. Havaintojen ilmoittaminen on helpointa kampanjan nettisivuilta www.kevatseuranta.fi löytyvällä lomakkeella. Havainnot kirjataan Luonnontieteellisen keskusmuseon tietokantaan. Kevätseurannasta kertyvän tiedon avulla voidaan tutkia kevään etenemistä eri vuosina.

Kevätseurannan verkkosivuilta löytyvät myös lasten ja kasvattajien käyttöön sopivat Kevätseuranta lapsille ja Pohjois-Suomen Kevätseuranta. Lasten Kevätseurannassa tarkkaillaan 13 tutun lajin ilmestymistä. Pohjois-Suomen Kevätseurantaan on valittu yhdeksän pohjoiselle keväälle tuttua lajia.

Lisätiedot:

Luonto-Liiton Kevätseurannan kampanjatyöntekijä, Elina Silkelä, elina.silkela (at) luontoliitto.fi, puh. 040 182 4440

Luonto-Liiton ympäristökasvatuspäällikkö, Malva Green, malva.green (at) luontoliitto.fi, puh. 044 045 8898

 


Viewing all articles
Browse latest Browse all 17665

Trending Articles