Luovan välittämisen yhteisö Siskot ja Simot kutsuu kaikki suomalaiset osoittamaan kiitollisuutta edellisille, Suomen hyvinvointia rakentaneille sukupolville. Satavuotiaan Suomen juhlavuoden kunniaksi yhteisö käynnisti Koko Suomi kiittää -tempauksen, jonka tarkoitus on, että eri tahot ympäri Suomen, kuten kunnat, järjestöt ja kansalaiset järjestävät omanlaisensa kiitostapahtuman, jonka kunniavieraina ovat paikalliset ikäihmiset. Koko Suomi kiittää -hanke on osa virallista Suomi100 -ohjelmaa ja sen suojelijana toimii rouva Jenni Haukio.
Kiitostapahtuman muoto ja sisältö on täysin järjestäjien päätettävissä - mikä tahansa rollaattoririehasta lettukesteihin on mahdollista! Esimerkiksi Inarissa kiitosjuhlaa vietettiin Ystävänpäivätansseissa parketilla pyörähdellen ja Turussa kolmesataapäinen kunniavierasjoukko pääsi nauttimaan tangoprinsessa Janiina Lehtosen ja Finlanders -yhtyeen Jussi Lammelan konsertista. Tulevana viikonloppuna vanhuksille järjestetään Järvenpäässä ravintolapäivän hengessä Kakkukarnevaalit ja Keravalla lähdetään Suomen luonnon päivän kunniaksi luontoretkelle. Kesällä vuoronsa saavat muun muassa Laitilan Toritörinät ja Ilomantsin Karhusatuja -tuokio. Onpa kuultu huhuja Helsingin Mummodiskosta ja Katri Helenan konsertistakin!
Kiitostalkoissa mukana tunnettuja suomalaisia
Kiitos on tärkeä sana, joka liian usein jää sanomatta, ja siksi osana hanketta Siskot ja Simot toteuttaa myös #kokosuomikiittää -viestintäkampanjan. Sen tarkoitus on innostaa suomalaisia kiittämään juhlien lisäksi sanoin, ja näyttää kuinka helppoa se on. Kampanjan perusidea on yksinkertainen: yhteisö haastaa kaikki suomalaiset kiittämään omia isovanhempiaan jostain arvokkaaksi kokemastaan asiasta. Mummon kutomat villasukat, kalareissut vaarin kanssa, papan taito kuunnella ja isoäidin elämänohjeet - pienetkin asiat ovat kiitoksen arvoisia! Kiitostalkoisiin ovat jo lähteneet mukaan muun muassa räppärit Paleface ja Brädi, Suomen hiihtonaiset Krista Pärmäkoski ja Aino-Kaisa Saarinen, piispa Irja Askola ja Katri Helena. Kampanjaa voi seurata sosiaalisessa mediassa hashtagilla #kokosuomikiittää ja nettisivuillamme www.kokosuomikiittaa.fi.
Siskojen ja Simojen sekä hankkeen tukena olevan kumppaniverkoston tavoite on, että kaikissa kunnissa järjestetään kiitostapahtuma vuoden 2017 aikana. Hankkeen avulla yhteisö haluaa nostaa esiin kiitoksen tärkeyttä ja muistuttaa vanhempien sukupolvien tekemästä työstä ja siitä, kuinka meiltä jokaiselta löytyy kiitettäviä ihan lähipiiristä. Laitetaan koko Suomi kiittämään!
Lisätiedot:
Eero Väisänen
Toiminnanjohtaja
eero.vaisanen@siskotjasimot.fi
050 545 3145
Paula Mitchell
Viestintäkoordinaattori
paula.mitchell@siskotjasimot.fi
044 2402045