Quantcast
Channel: Vihreä aarteenetsintä alkaa tänään! Itupiilo 31.3. - 3.4.2016 - ePressi
Viewing all articles
Browse latest Browse all 17634

Kolme miljoonaa veteraaneille

$
0
0

rl_epress_mediatiedotpohja_kuvat_kyyhky

Vuoden 2016 Sotiemme Veteraanit -keräys tuotti runsaat 2,7 euroa, josta varusmieskeräyksen osuus oli lähes puolet. Reserviläisliitto tukee vuosittain varusmiesten keräystoimintaa eri puolella Suomea.

Vuosittaisella Sotiemme Veteraanit -keräyksellä tuetaan sotiemme veteraaneja ja heidän puolisoitaan. Keräystuottoa käytetään esimerkiksi lääkkeiden omavastuuosuuksiin, silmälasien hankintaan ja kotiin tuotaviin palveluihin sekä kuljetuksiin. Lisäksi veteraanijärjestöt järjestävät veteraaneille keräystuotolla esimerkiksi lounastilaisuuksia ja kesätapaamisia.

Veteraanien hyväksi on kerätty varoja jo yli 70 vuotta. Viime vuonna Sotiemme Veteraanit -keräys tuotti 2.739.444 euroa, jossa oli kasvua vuoden 2016 keräykseen verrattuna 15 prosenttia. Varusmiesten suorittamien keräysten osuus tuloksesta oli 1.360.375 euroa.

Suuri osa Reserviläisliiton paikallisyhdistyksistä tukee vuosittain oman paikkakuntansa varusmieskeräystä. Viime vuonna yhdistykset olivat mukana noin kolmessa sadassa keräystapahtumassa noin 2.500 reserviläisen voimin. Lisäksi kerättiin itse varoja yhdessä Suomen Reserviupseeriliiton paikalliskerhojen kanssa, josta kertyi tuottoa vuoden mittaan 95.322 euroa.

Aivan vuoden 2016 lopulla varoja kerättiin myös suoraan reserviläisjärjestöjen jäseniltä. Postitse lähetetty keräyskirje tuotti peräti 376.103 euroa, joka oli aiempia vuosia selvästi enemmän.

Viime vuoden lopulla elossa oli vielä 17.500 sotiemme veteraania. Sotiemme Veteraanit -keräyksellä hankittiin 157 euroa jokaiselle elossa olevalle veteraanille.


Viewing all articles
Browse latest Browse all 17634

Trending Articles