“Pitkä vene lipuu järven selällä, soutuparien aironvetoja säestää rytmikäs loiske. Kokko syttyy saaren nokkaan, vaara ohi. Omia ovat.”
Muinaisen linnavuoriketjumme keskuspaikka Valkeakosken Rapola juhlii elokuun viimeisenä lauantai-iltana, kun Voipaalan barokkipuistoon katetaan pitkä pöytä kaikkien evästää. Kartanokahvilan herkkupadat ja kokonainen sika vartaassa saavat veden herahtamaan kielelle omien eväiden ohella: piknik-korit täydentävät Syödään yhdessä -teemaa. Soitto soi ja tanner tömisee kylien välisen köydenvetokilpailun tuoksinnassa. Tanssijalallakin pannaan koreasti, kunhan yö saa ja harjulta on merkkitulet havaittu.
Voipaalaan taidekeskuksen umpeen naulattuun puuarkkuun voivat kaikki kulkijat käydä kesän aikana pudottamassa paperilappuselle kirjoitetut omat salaisuutensa. Iku-Turson Akat hakevat arkun tapahtumaillan aikana mukaansa ja soutavat sen kirkkoveneellä auringon laskiessa Vanajaveden kokkoon. Avaamaton arkku salaisuuksineen poltetaan päivän päätteeksi. Kokon sytyttämistä voi todistaa Rapolanharjun näköalapaikalta.
Rapolan linnavuorelle järjestetään illan aikana useitakin ilmaisia opastettuja kiertokävelyitä, ja illan viimeisellä harjuvaelluksella vastaan tulevat myös Folk Extremen taiteilijat Anne-Mari Kivimäki, Eero Grundström, Silja Palomäki ja Timo Saari. Ilta päättyy argentiinalaisen tangon yhdistyksen Tango aMoroson Tulenkantajien milongaan Voipaalan kartanon salissa.
Voipaalan taidekeskuksessa aukeaa samana iltana uusi näyttely kaikista Lights On! - hankkeen valomaalaustyöpajojen tuotoksista, ja näkemistä ja kokemista eri yhdistykset tarjoavat muutenkin kaikenikäisille kävijöille. Kannattaa poiketa kylään kauempaakin!
Suomen Luonnon päivänä 26.8. on enää sata päivää itsenäisyyspäivään, ja Rapolan muinaistulien yö onkin osa Suomi100-ohjelmaa. Yleisöä kannustetaan pukeutumaan halutessaan historiallisiin asuihin tai kansallispukuihin, sillä päivämäärä on samalla Sääksmäen oma kansallispukujen tuuletuspiknik-päivä.
Rapola palaa! -illan takana ovat Metsähallituksen kansainvälinen Lights On! -hanke, Voipaalan taidekeskus sekä paikalliset toimijat. Tapahtumaan on vapaa pääsy.
Tervetuloa muinaisen Rapolan tulille! Kaikki on kutsuttu.
Lisätietoja: tapahtumatuottaja Jaana Kari, p. 040 701 0505 / paasianjaana@gmail.com Lights On! -hankkeen kotisivut: http://www.metsa.fi/lightson