Turussa risteilevää kulttuurikuntoilureitistöä tuodaan jälleen tutuksi kaupunkilaisille teemaviikon aikana. Kulttuurikuntoilu yhdistää kulttuurin ja ulkoilun, reittikarttojen avulla voi tutustua Turkuun esimerkiksi ihmeiden, rakkaustarinoiden, patsaiden tai kaupunkitarinoiden kautta. Kulttuurikuntoilun teemaviikkoa vietetään 23.–29.5.2016.
–Teemaviikolla muistutamme kaupunkilaisia reiteistä sekä innostamme tutkailemaan kotikaupunkia uusin uteliain silmin. Tuomme viikon aikana lisäväriä ja näkökulmia reiteille tarjoamalla maksuttomia opastuksia. Lisäksi kulttuurikuntoilu on esillä useissa paikoissa ympäri kaupunkia, kertoo kulttuurisihteeri Irina Niemimäki Turun kaupungin vapaa-aikatoimialalta.
Uutuutena opastukset selkosuomella ja pop up -reitti Kupittaalla
Reittejä opastavat kulttuurikuntoilureittien luojat sekä karttojen aihepiirien asiantuntijat.
Teemaviikon opastusvalikoimassa on uutuutena kaksi maahanmuuttajille tarkoitettua selkosuomiopastusta 25. ja 27.5.
Markku Heikkilä tarinoi Kaupunkitarinoita Turusta -reitillä tiistaina 24.5. Opastukset jalkautuvat tänäkin keväänä myös keskusta-alueen reittien ulkopuolelle Runosmäkeen keskiviikkona 25.5. ja Pansioon torstaina 26.5.
Teemaviikolla houkutellaan perheitä mukaan mm. Piiloleikki-reitillä Oona Tikkaojan opastamana sekä koko perheen seikkailureitillä Kupittaanpuistossa perjantaina 27.5. Seikkailureitti ei kuulu vakinaiseen reitistöön, vaan on teemaviikon erikoisuus.
Kerro kulttuurikuntoilustasi kuvin
–Keräämme sosiaaliseen mediaan kulttuurikuntoilijoiden tunnelmia reiteiltä ympäri vuoden tunnisteella #kulttuurikuntoilu. Kulttuurikuntoilu on teemaviikon aikana myös näkyvästi esillä muun muassa Turun pääkirjastossa, Aurajokirannassa sekä joissakin alueen kauppakeskuksissa, toteaa Niemimäki.
- Lue lisää: www.turku.fi/kulttuurikuntoilu, (www.turku.fi./sv/kulturmotion, www.turku.fi/en/culturalexercise)
- Teemaviikon ohjelma
Median edustajat ovat tervetulleita mukaan Kulttuurikuntoiluviikon opastuksille.
Otattehan ystävällisesti etukäteen yhteyttä Antti Kallioniemeen ja ilmoitatte tulostanne, kiitos.
Lisätiedot:
Antti Kallioniemi
Projektityöntekijä / kulttuurikuntoilu
Turun kaupungin vapaa-aikatoimiala
antti.kallioniemi@turku.fi
p. 040 359 2457