Hel-YA!: Helsinki Young Adult Literary Convention kokoaa lauantaina 5.8.2017 suomalaisen YA-genren keskeiset tekijät ja fanit yhteen Ravintola Lämpöön Helsingin Suvilahteen. Nuorille aikuisille suunnattu YA eli Young Adult -kirjallisuus on Suomessa kansainvälistä tasoa. Nuorten lukijoiden omakseen ottama genre ilahduttaa koko ajan enemmän myös aikuisia lukijoita ja tuo nuorten kokemusmaailmaa raikkaalla tavalla näkyviin. Myös nuorten kirjallisuuslehti Lukufiilis osallistuu tapahtumaan.
Tapahtumassa pääsevät kirjailijoiden lisäksi esille nuoret kirjoittajat ja kirjafanit. Hel-YA!:n sosiaalisen median kanavien kautta on kesän ajan nostettu esiin YA-kirjallisuudesta bloggaavia nuoria kirjoittajia. Nuorten kirjallisuuslehti Lukufiilis on paikalla kertomassa mahdollisuuksista kirjoittaa kirjallisuudesta. Tapahtuman osana yleisö pääsee myös kysymään kirjoittamisesta ja kirjan julkaisemisesta suoraan kustantamojen työntekijöiltä osana ”Haluatko kirjailijaksi?” -kokonaisuutta.
Hel-YA!:n ja Demi-lehden yhteisen kirjoituskilpailun voittajat palkitaan osana ohjelmaa kello 15.00. Lisäksi lukijoita ja faneja kuullaan yhdessä kirjailijoiden kanssa tapahtuman paneelikeskusteluissa, jotta myös heidän näkökulmansa saa tilaa.
Hel-YA! haluaa juhlia suomalaisen YA-kirjallisuuden upeaa tasoa ja elävää fanikulttuuria. Tapahtumassa esiintyy laaja kattaus sekä palkittuja ja tunnettuja tekijöitä että uusia nimiä. Mukana ovat Katri Alatalo, Mintie Das, Antti Halme, Sini Helminen, Emmi Itäranta, Siri Kolu, Elena Mady, Juuli Niemi, Aki Parhamaa, Elina Pitkäkangas, Elina Rouhiainen, Salla Simukka, Anders Vackman, Johanna Valkama ja Erika Vik. Lisäksi kuullaan videotervehdyksiä kansainvälisiltä kirjailijoilta, esimerkiksi Cassandra Clarelta ja Estelle Maskamelta. Osa tapahtuman keskusteluista käydään englanniksi.
Tapahtuman järjestävät yhteistyössä viihdeyhtiö Kaiken Entertainment kanssa Suomen suurimmat kustantamot Gummerus, Otava, Kustannusosakeyhtiö Tammi ja WSOY.
Lisätiedot:
tarja.kopra@otava.fi
jonna.tapanainen@gummerus.fi
leena.salmio@bonnierbooks.fi WSOY ja Kustannusosakeyhtiö Tammi
laura.andersson@kaiken.com
Facebook.com/helyafest
Twitter.com/helyafest
Instagram.com/helyafest