Turun nuorisopalveluiden luovuuskasvatus ajelee toiminnallisen on the road -kiertueen Skanssin, Halisten, Impivaaran, Jäkärlän ja Maarian alueella maanantaista alkaen. Luvassa on monenlaisia kädentaitoja savipipareiden teosta kankaanpainoon ja lisäksi esimerkiksi skeittausta sekä graffitien maalausta. Toiminta on maksutonta.
Nuokkaribiili ajeli nyt jo kolmatta kesää ja toi nuorille viihdykettä Turun eri alueille. Päivisin auto oli välillä lasten kokemusbiilinä sirkusteluineen ja askarteluineen. Nyt auto valjastetaan luovuuskasvatuksen käyttöön: Luovuuskasvatus on the road- eli LOTR-kiertue starttaa maanantaina Skanssista. LOTR-kiertueella on tarjolla muun muassa savipipareiden ja pinssien tekoa, maalausta, skeittausta, graffitimaalausta, sumopukupainia, kankaanpainoa ja kuplafutista. Ohjelmasisältö vaihtelee eri pisteissä.
– Tiistaina Halisissa on esimerkiksi ”holi”-värijauhekokeilua kello 16–16.15, taikatempputyöpaja ja animaatiotyöpaja, ohjaaja Sami Blomberg Turun nuorisopalveluista kertoo.
Tapahtuman järjestävät yhdessä Turun nuorisopalveluiden Vimma, Seikkailupuisto Seikkis, Cube ja Nuokkaribiili.
Kiertue ja aikataulu:
- 28.8. Kauppakeskus Skanssi klo 16–19.
- 29.8. Nummenpakan koulu, Halisten yksikkö klo 14–17.
- 30.8. Impivaaran uimahalli klo 16–19.
- 31.8. Jäkärlän hiekkakenttä ja Maarian nuorisotila klo 16–19.
Lisätiedot:
ohjaaja Sami Blomberg
puh. 040 628 3202
sami.blomberg@turku.fi
nuorisopalvelut
Turun vapaa-aikatoimiala