Ensilumen ja pakkasten aikaan katse kohdistuu Kemissä väistämättä talveen ja vuosittain kaupunkiin nousevaan lumen ja jään ihmemaahan – LumiLinnaan. Linnan rakentaminen aloitetaan lumen teolla joulukuussa, kun pakkaslukemat pysyvät -7 asteen tienoilla. Itse rakentaminen tapahtuu tammikuussa ja ovet avautuvat päiväkävijöille 20.1. 2018, tällä kertaa jo heti aamusta.
LumiLinnan kausi pitenee
”Matkailijoita Kemin talvessa liikkuu jo joulukuun alussa, joten tarve palveluille on suuri. Pyrimme parhaamme mukaan tarjoamaan vieraillemme myös LumiLinna-elämyksen yhä aikaisemmin”, kertoo Kemin Matkailu Oy:n.toimitusjohtaja Susanna Koutonen. ”Matkailijoita liikkuu eri puolilta maailmaa. Palvelemme asiakkaitamme paremmin, kun saamme avata linnan portit ryhmille jopa ennen avajaispäivää ja yksittäisille kävijöille heti aamusta. Toivomme hyvälumista pakkastalvea ja pyrimme pitämään linnan ovet avoinna 14. huhtikuuta saakka. Esittelemme myös huviloiden vieraille ja ryhmille LumiLinnaa rakentamisvaiheessa, jolloin he kokevat ainutlaatuisen elämyksen nähdessään miten valtava lumirakennelma tehdään”, Koutonen jatkaa.
Perinteisesti Lumilinna on avoinna päivittäin klo 10-18, mutta tulevana talvena tulemme järjestämään muutaman iltavierailun lumilinnalle. Näillä vierailuilla pääsee kurkistamaan mitä on kunnossapidon iltatyöt ja miten valmistellaan lumihotelli yövieraita varten. LumiRavintola ja Hotelli palvelevat asiakkaita tietenkin tuttuun tapaan iltaisinkin ja Service Point rakennus on linnan aikana avoinna päivittäin vuorokauden ympäri. Lipun hinta nousee hieman tulevana vuonna, mutta Kemiläiset saavat Kemiläisten kortilla LumiLinnan liput ja kausikortit erikoishintaan.
LumiLinnalla ihastuttavat eläimet ja metsämaisema
Kemin Matkailu Oy:n tiedottaja Noora Barria kertoo, että LumiLinnan teemaksi on valittu metsän eläimet. “Eläimet ihastuttavat ja kiinnostavat kaikenikäisiä riippumatta kulttuurista ja kotimaasta. Metsä taas on osa suomalaista sielun maisemaa. Suomen pinta-alasta noin 70 prosenttia on metsää, jossa eläimet voivat vaeltaa puhtaassa ja vapaassa ilmapiirissä. Haluamme esitellä omalla tavallamme niin Suomen kuin Meri-Lapin alueen luontoa ja eläimistöä muun maailman metsän ja eläinten rinnalla. Saamme mahdollisuuden kertoa vieraillemme siitä mitä Suomella on tarjota upeiden nähtäyyksien rinnalla. Täällä voi niin ihmiset kuin eläimet nauttia maailman puhtaimmasta ilmasta, tilan tunteesta, kiireettömyydestä ja hiljaisuudesta.” tarkentaa Barria. Vuosittain teema on vaihdellut ja tänä vuonna idea tuli henkilökunnan ideakilpailun tuloksena.
LumiLinnan suunnittelusta ja rakentamisesta vastaa Frozen Innovations, arkkitehtina jatkaa Rauno Ruonansuu. Veistosten suunnittelu tehdään yhteistyössä Kemin Matkailu Oy:n ja veistäjä tiimin kanssa. Frozen Innovationsin toimitusjohtaja Taavi Heikkilä on toiminut linnan vastaavana työnjohtajana jo useamman vuoden IP-Heikkilän toimiessa urakoitsijana.
LumiLinna-alue ympärivuotisessa matkailukäytössä
Linna rakentuu Kemiin jo 23. kertaa ja toista kertaa uudelle LumiLinna-alueelle. Tarkoituksena on kehittää alueesta ympärivuotinen matkailukeskittymä. Alueella toimii jo pienhuvilat meren rannalla, jotka palvelevat matkailijoita niin kesällä kuin talvella. Huvilat on tehty pääosin lasista kattoa myöten, joten pohjoisen taivaan ja meren ihastelu onnistuu loistavasti. Kesällä LumiLinna Camping palveluineen houkuttelee ohikulkijat Kemiin, ja ruska-aikaan Linnan Rantamaja ja Kota toimivat idyllisinä illanvietto- ja kokouspaikkoina niin paikallisille kuin matkailuryhmille. Vuoden päästä alueelle nousee ympärivuotinen LumiLinna-rakennus, jossa matkailija pääsee kokemaan lumen ja jään tunnelman läpi vuoden. Pohjatyöt mittavalle rakennushankkeelle aloitetaan pikimmiten, jotta työt häiritsevät mahdollisimman vähän asiakkaita talven kiireisimpinä matkailukuukausina.
Kemin LumiLinna on vuosittain eri teemaan perustuen rakennettava lumen ja jään taideteos. Linnan muurien sisällä toimii LumiRavintola, LumiHotelli, LumiKappeli ja elämyksiä kaikenikäisille. Lumipallomaskotit Arttu ja Terttu ilahduttavat vieraita linnalla päivittäin.