Angry Birds -elokuvasta tuttujen vihaisten lintujen maailmaan pääsee uppotumaan sarjakuvakirjassa Kovaa peliä Possulassa. Nyt linnut jatkavat vauhdikasta menoaan sarjakuvista tunnetun Arktinen Banaani -kustantamon suojissa. Komeassa kovakantisessa kirjassa ovat mukana kaikki pelistä, tv-sarjoista ja elokuvista tutut hahmot eurooppalaisten huipputekijöiden tulkitsemina.
Kirjan neljästä tarinasta kolme on ankkapiirtäjä Kari Korhosen käsikirjoittamia. Piirroksista vastaavat eurooppalaiset pitkän linjan ammattilaiset, kuten italialainen Aku Ankan Taskukirjoista tunnettu Giorgio Cavazzano.
Possuvakooja onnistuu naamioitumaan linnuksi(!) tavoitellessaan Lintukylän salaisuuksia. Tehotouhuajat Red, Sakke ja Pommi puolestaan pyrkivät sopeutumaan yhteisöönsä sekä välttämään liikoja raivonpurkauksia guru Matildan terapian avulla. Vaikka kolmikon yletön vilkkaus joskus häiritsee herkimpiä kyläläisiä, kaikki kuitenkin arvostavat siipiveikkojen kykyä keksiä ja tyrmätä vihreiden possujen katalat juonet.
Äkäisten lintujen ja porsastelevien possujen seikkailut sopivat paitsi lapsille, myös vanhemmille, jotka viihtyvät reipasotteisen, hauskan ja taidokkaasti toteutetun sarjakuvan parissa.
Angry Birds -sarjakuvien kansainväliseen tuotantotiimiin kuuluva suomalainen Kari Korhonen kertoo Helsingin Kirjamessujen Kirjakahvila-lavalla pe 27.10. klo 16.30, miten Angry Birdsit leviävät maailmalle. Lavaohjelman jälkeen klo 17.00 signeeraus Arktisen Banaanin osastolla 6f40.
Kari Korhonen, Giorgio Cavazzano ym.
Angry Birds: Kovaa peliä Possulassa
ISBN 978-952-270-355-2
48 sivua. Arktinen Banaani 2017.
Kansikuva ja Angry Birds -näytesivut ovat julkaisuvapaita lehdistökäyttöön.
Lisätiedot:
Kaiken Entertainment on tarinankerrontaan elokuvien, sarjojen, kirjajulkaisun ja digitaalisten tuotteiden kautta keskittyvä yritys. Kansainvälisesti toimivan Kaikenin kokeneet asiantuntija- ja tarinankertojatiimit sijaitsevat Helsingissä, Los Angelesissa sekä Vancouverissa.
Kaiken PR, Laura Kärppä, puh. 0400 89 53 98, laura.karppa@kaiken.com
Arktinen Banaani, kustantaja Harto Pasonen, puh. 050 529 9768, harto.pasonen@sarjakuva.com
Lehdistökappaleet: myynti@sarjakuva.com