Ympärivuotisen LumiLinnan rakentaminen alkaa
Kemin Matkailu Oy tarjoaa sloganinsa mukaan meren, lumen ja jään arktisia kokemuksia. Tulevaisuudessa yhtiö voi tarjota asiakkailleen talvisen seikkailun ympäri vuoden muutaman kuukauden sijaan.
Ympärivuotisen LumiLinna-rakennuksen suunnittelu lähti toteutukseen viime keväänä, kun Miraplan Oy voitti arkkitehtikilpailutuksen. Pekka Pietilä ryhtyi suunnittelemaan rakennusta, joka palvelee matkailijoita ympäri vuoden Kemissä. Kyseessä on 3500 neliön kokoinen näyttävä rakennus, jonka tilat on suunniteltu niin, että ne palvelevat sekä kesä-, että talvimatkailijoita. Rakennus tulee sijoittumaan Lumilinnankadun varteen parkkialueen ja Linnan Rantamajan väliselle alueelle. Kemin Matkailu Oy:n toimitusjohtaja Susanna Koutonen kertoo, että tiloissa on mietitty tarkkaan muunneltavuutta. “Tilat itsessään ja niiden käyttötarkoitukset ovat muunneltavissa tarpeiden mukaan. Suunnittelussa haetaan kustannustehokasta toimintamallia ja pieniä käyttökustannuksia. LumiLinna on vuosi toisensa jälkeen uusiutunut ja toivomme idean jatkuvan niin tässä uudessa rakennuksessa kuin koko LumiLinna-alueella.”
Mitä ympärivuotinen LumiLinna ja LumiLinna-alue tarkoittaa?
“Haluamme tarjota matkailijoille palasen LumiLinnaa keskellä kesää, rakennukseen tulee kylmätila, joka on kokonaisuudessaan 405 neliön kokoinen ja 9 metriä korkea. “Kun avaamme, Ympärivuotisessa LumiLinnassa voi nauttia lounaan tai illallisen jääpöydän ääressä, sekä drinkin jääbaarissa veistosten ympäröimänä. Lumen ja jään veistokin on mahdollista milloin vain. Olemme myös kehittäneet ympärivuotisen White Wedding -konseptin, jolloin LumiLinnassa voi järjestää erilaisen hääseremonian vaikka juhannuksena. Mikään ei kuitenkaan estä etteikö kylmätilan sisällä voisi tulevina vuosina olla muitakin palveluja,” selventää Koutonen.
“Haluamme että Lumilinna tarkoittaa enemmän kuin talvella rakennettava perinteinen Lumilinna ja siksi koko alue kaikkine palveluineen on brändätty Lumilinnan alle. Kemin Matkailu Oy vuokrasi Kemin kaupungilta LumiLinna-alueen tontin pari vuotta sitten ja alueella on ollut uutta toimintaa siitä lähtien. Viime talvena alueelle rakennettiin 33 Merenrantahuvilaa eli Seaside Glass Villoja, Service Point palvelurakennus ja LumiLinna. Kesällä alueella toimii LumiLinna Camping. Myös alueelle vievä tie sai uuden nimensä LumiLinnan mukaan,” kertoo Kemin Matkailu Oy:n tiedottaja Noora Barria
Palvelut yhden katon alle
Kemin Matkailu Oy on vuosia toiminut useassa osoitteessa ja uusien tilojen myötä keskitämme palvelut yhden katon alle. “Parannamme muutoksen myötä asiakaspalvelua ja karsimme kustannuksia. Keskuskeittiömme siirtyy uuteen rakennukseen kulttuurikeskukselta, samoin myyntitoimisto ja LumiLinna -näyttely Jalokivigallerian ja tullimakasiinin tiloista. Kaksikerroksisen rakennuksen kellariin tulee myös kattavat varastotilat palvelemaan kunnossapidon ja siivouksen operointia,” kertoo Barria. Tiloja uudesta rakennuksesta on jo varattu yrittäjille, jotka tarjoavat matkailua tukevia palveluita. Saatujen asiakaspalautteiden valossa uutena alueelle tulee mm.sauna-, hyvinvointi-, kokouspalveluja.
LumiLinna-alueen kehittäminen tukee kaupungin matkailun kasvuohjelmaa
“Olemme sitoutuneet Kemin matkailun kasvuohjelmaan ja toimimme niin, että sen tavoitteet saavutetaan. Kaupungin hallitus on päättänyt panostaa matkailuun varmistaakseen kasvun jatkossakin. Yksi tärkeistä teemoista on ympärivuotisuus ja sen kehittäminen kaupungissa on jo hyvin käynnissä. Vaikkakin matkailija arvostaa maamme kulttuuria ja luontoa, vaaditaan myös ns. vetonaula kaupunkiin houkuttelemaan asiakkaat tänne,” tarkentaa Noora Barria.
“Matkailun kasvu edellyttää onnistuakseen hyviä kulkuyhteyksiä, läheltä saatavia palveluita sekä mielenkiintoa herättäviä nähtävyyksiä tai ohjelmaa. Nyt on hyvä hetki investoida, sillä Suomessa ja erityisesti Lapissa matkailu kasvaa. Meillä kasvu on näkynyt ja kaikki alueen palvelut on rahoitettu matkailijoiden tuomilla tuloilla. Näin on tarkoitus tehdä myös ympärivuotisen Lumilinnan osalta. Toki nyt investointi on niin suuri, että ilman lainarahaa emme tästä selviä. Uskomme, että tämän investoinnin kautta syntyy alueelle vielä lisää kysyntää ja tarjontaa. Matkailu tuo tullessaan työpaikkoja ja elinvoimaa alueelle,” jatkaa toimitusjohtaja Koutonen.
Rakentamisen kautta elinvoimaa kaupunkiin
“Enää ei riitä, että LumiLinna rakennetaan talveksi vaan matkailijat pitää saada liikkeelle myös kesällä. Silloin suurimmalla osalla asiakkaistamme on loma-aika,” Susanna Koutonen muistuttaa. “Seuraava vuosi on rakentamisen aikaa, mutta samalla myydään ja palvellaan matkailijoita,” jatkaa Koutonen.
Ison päärakennuksen rakentaminen näkyy ja kuuluu, vaikka ajoitusta on mietitty niin, että häiriöitä aiheutuu mahdollisimman vähän alueen matkailijoille. Pohjatyö vie oman aikansa alueen maaperän ollessa entistä merenpohjaa, joten työt käynnistetään mahdollisimman pian. Samaan aikaan on käynnissä erikoissuunnittelua ja urakoitsijoiden kilpailutus. Rakentaminen aloitetaan, kun talven kiihkein sesonki helpottaa. Tavoitteena on, että linnan juhlia vietetään joulukuussa 2018.
“Merellisessä Kemissä on vielä käyttämättömiä mahdollisuuksia ja osana kasvuohjelmaa on uusien palveluiden synnyttäminen alueelle. Esimerkiksi teollisuusmatkailua ja leirikouluohjelmia on jo kehitetty. Majoitusvaihtoehtoja tarvitaan lisää ja niin myös matkailun oheispalveluita. Seikkailupuisto, vesiaktiviteettit, helposti vuokrattavat kulkuvälineet ja varusteet toisivat lisäarvoa Kemin matkailuun. Vaikka meillä on puhdasta ilmaa, rauhaa ja ainutlaatuinen saaristo, nämä asiat on tuotteistettava ja ne on oltava ostettavissa. Paikallisten ihmisten kohtaamiset ja kuullut sekä jaetut tarinat toki kruunaavat vielä vierailun,” kertoo Susanna Koutonen.