Quantcast
Channel: Vihreä aarteenetsintä alkaa tänään! Itupiilo 31.3. - 3.4.2016 - ePressi
Viewing all articles
Browse latest Browse all 17634

Polkuja kohti väkivallattomampaa yhteiskuntaa kotona ja maailmalla

$
0
0


Kolhiintuneet kumisaappaat, uutuuttaan kiiltelevät korkokengät, pörröiset aamutohvelit... Tarinakengät-näyttelyn erilaiset kenkäparit tekevät lähisuhdeväkivallan ilmiötä näkyvämmäksi, ja laittavat katsojan kulkemaan mielessään hetkisen toisen ihmisen kengissä. Ehkäpä korkokenkien omistaja ehti käyttää niitä vain kerran ennen kuin puoliso kimpaantui ja käski jäämään kotiin, kenties kumisaappaat naarmuuntuivat, kun piti kiertää taas pidempää reittiä välttääkseen pimeässä vaanivat kädet? 


Kuva: Amanda Aho 

Naisten parisuhteissaan kokema väkivalta on Suomessa merkittävä yhteiskunnallinen ongelma. Arviolta joka kolmas suomalainen nainen, eli noin miljoona naista, on jossain vaiheessa elämäänsä kohdannut väkivaltaa lähisuhteessaan. Sukupuolittunut väkivalta näkyy tilastoissa erityisesti seksuaalisuutta loukkaavana väkivaltana sekä eron jälkeisenä väkivaltana ja vainona.

BWP Finland – Suomen virka- ja liikenaisten liitto haluaa osaltaan tehdä naisten tietä kevyemmäksi kulkea niin kotona kuin työpaikoillakin. Liitto viettää syyspäiviään 18.-19.11.2017. Mikkelissä, ja samalla paikallisyhdistys Mikkelin Liike -ja virkanaiset juhlii 70-vuotispäiviään yhdessä kokousvieraiden kanssa. BPW:n hallituksen päätöksellä syyskokouksen yhteydessä järjestettävän pussukkakeräyksen tuotto lahjoitetaan mikkeliläiselle VIOLA – väkivallasta vapaaksi ry:lle.

BPW Finland on osa kansainvälistä järjestöä (International Federation of Business and Professional Women), joka tekee tiiviisti yhteistyötä muun muassa YK:n kanssa. Liiton tavoitteena on aidosti tasa-arvoinen Suomi, jossa sukupuolet ovat tasavertaisesti edustettuina yhteiskunnallisessa päätöksen teossa ja työelämän johtopaikoilla.

VIOLA – väkivallasta vapaaksi ry tekee perhe- ja lähisuhdeväkivallan vastaista työtä Etelä-Savon alueella. VIOLA tarjoaa palveluja sekä väkivallan tekijöille että kokijoille, ja toimii asiantuntijayhteisönä, joka kouluttaa ja tuottaa erityisosaamista lähisuhdeväkivallan ehkäisyyn.

Runsaasti mediahuomiota saanut #MeToo-kampanja toi osaltaan esiin erityisesti työssä, koulussa ja muissa julkisissa tiloissa tapahtuvan seksuaalisuutta loukkaavan väkivallan ja häirinnän. Kampanjan aikaansaama kohu kuvastaa sukupuolittuneen väkivallan luonnetta; se on kaikkialla läsnä, mutta silti varsin näkymätöntä.

Olennaista väkivallan vastaisessa työssä on siis tehdä näkyväksi väkivallan erilaiset muodot sekä yhteiskunnalliset rakenteet, joilla ylläpidetään ja mahdollistetaan väkivaltaa. Näiden haasteiden parissa toimii muun muassa Ensi- ja turvakotien liiton Jalkautuva naistyö -hanke (2015-2017) jonka piiriin alussa mainittu Tarinakengät-näyttelykin kuuluu. Hanke toimii naisten arjen ympäristöissä ja kohtaa naisia auttaen heitä sanoittamaan kokemaansa väkivaltaa. Hanke pohjautuu ajatukseen siitä, että naisten hyvinvoinnin vahvistaminen, voimaantuminen ja väkivallan tunnistaminen antavat voimavaroja suojautua väkivallalta.

Naisiin kohdistuva väkivalta on rikos ja ihmisoikeusloukkaus, joka ilmentää syrjintää naisia kohtaan. Naisten alistaminen ja naisiin kohdistuva fyysinen ja henkinen väkivalta ovat ylisukupolvisesti opittuja tapoja, joiden purkaminen vaatii syrjivien ja väkivallan mahdollistavien rakenteiden paljastamista. Erityisen huomion kohteeksi on otettava lapset ja nuoret, joiden turvataito- ja seksuaalikasvatus sekä terveen itsetunnon vahvistaminen on ensiarvoisen tärkeää.

Tällä hetkellä Suomi on naiselle Euroopan Unionin toiseksi väkivaltaisin maa. Tähän on tultava muutos. Naisiin kohdistuva väkivalta ymmärretään liian usein yksilötason ongelmaksi, vaikka tosiasiassa naisten hyvinvointi heijastaa koko yhteiskunnan tilaa. Väkivallan vastainen ilmapiiri palvelee kaikkia yhteiskunnan jäseniä, siispä myös väkivallan vastaiseen työhön tarvitaan kaikkia. Emme kulje yksin.

 

Lisätietoja:
Eeva Peltonen
puheenjohtaja
BPW Finland
president@bpw-finland.fi
puh. 050 5184709

Katri Reponen
puheenjohtaja
BPW Mikkeli
katri.reponen@gmail.com 
puh. 040 5808988

Sirkku Mehtola
toiminnanjohtaja
Viola – väkivallasta vapaaksi ry 
sirkku.mehtola@violary.fi 
puh. 044 5290088

Tuulia Kovanen
projektipäällikkö
Jalkautuva naistyö -hanke
Ensi- ja turvakotien liitto ry


Viewing all articles
Browse latest Browse all 17634

Trending Articles