Taksvärkki ry:n valokuvanäyttely kertoo, kuinka nuoret vaikuttavat yhteisöönsä Malawissa ja purkavat koulunkäynnin esteitä. Näyttely on esillä Tampereella Hervannan kirjastossa vuoden loppuun asti.
”Haluan rohkaista muita tyttöjä opiskelemaan ja keskittymään siihen, mitä voimme saavuttaa tulevaisuudessa”, sanoo Taona Kayiwe, 20. Hän on yksi malawilaisista nuorista, joka Taksvärkki ry:n Ääni tytöille -näyttelyssä puhuu suoraan suomalaisille nuorille. Näyttely kertoo, kuinka tytöt ja nuoret Malawissa edistävät erityisesti tyttöjen koulunkäyntiä omissa yhteisöissään. Monen tytön koulunkäynti keskeytyy esimerkiksi raskauden, naimisiinmenon tai kotitöiden vuoksi. Näitä esteitä purkavat nuorten omat vertaisryhmät, jotka antavat tytöille itseluottamusta ja levittävät tietoa koulunkäynnin tärkeydestä niin nuorille kuin kylien vanhemmillekin.
Valokuvanäyttely on osa lukuvuoden 2017–2018 Taksvärkki-kampanjaa, jossa suomalaiset nuoret tukevat nuoria Malawissa. Taksvärkki ry on järjestänyt vastaavia kampanjoita jo vuodesta 1967 lähtien. Periaate on: nuorelta nuorelle.
Taksvärkki-keräys on yksi tapa rakentaa yhteys suomalaisten nuorten ja kehitysmaiden nuorten välille. Toinen hyvä tapa ovat toiminnalliset työpajat, joita opettajat, oppilas- ja opiskelijakunnat voivat tilata maksutta. Työpajoissa tutustutaan Malawin nuorten lisäksi esimerkiksi YK:n Lapsen oikeuksien sopimukseen.
Valokuvanäyttely Ääni tytöille on esillä Hervannan kirjastossa vuoden 2017 loppuun saakka. Taksvärkkiin ilmoittautuminen ja kouluvierailijan tilaaminen onnistuu Taksvärkin sivuilla www.taksvarkki.fi.
Lisätiedot:
Tiedottaja Pamela Arslan, Taksvärkki ry, 050 541 9239, pamela.arslan@taksvarkki.fi
Tampereen aluekoordinaattori Mari Viitanen, Taksvärkki ry, tampere@taksvarkki.fi