Tulevana viikonloppuna, 20.–21.8. Vaasan torilla nähdään kahden vuoden tauon jälkeen todellisia jättiläisiä. Maailman kovin voimamiessarja Strongman Champions League tuo 12 vahvaa miestä kilpailemaan kahden päivän ajan, seitsemässä äärettömän raskaassa ja vaativassa lajissa.
Mukana kahdentoista miehen joukossa kisaamassa on maailman suurin voimamies, irlantilainen Sean O'Hagan, jolla on pituutta 212 cm ja 198 kg painoa. Suomesta kilpailussa nähdään mm. Strongman Champions Leaguen tämän vuoden avauskilpailussa hienosti neljänneksi tullut Antti ”Viikinki” Mourujärvi. Antti Mourujärvi oli myös kesäkuussa Strongman Champions Leaguen Bulgarian osakilpailussa kuudes.
Tuomarina kilpailussa toimii Strongman Champions Leaguen johtajan Ilkka Kinnusen lisäksi Strongman Champions League -sarjan maailman mestari vuodelta 2011, serbialainen Ervin Katona.
Strongman Champions Leaguen osakilpailut ympäri maailmaa
– Kaikkiaan 16 osakilpailua tänä vuonna sisältävä sarja käydään ympäri maailmaa mahdollisimman eksoottisissa ja näyttävissä paikoissa. Sarja kuvataan ja näytetään lähes sadassa maassa, ympäri maailmaa eri TV‐kanavilla. Suomessa kilpailu nähdään MTV3 ja MAX -kanavilla, kertoo Ilkka Kinnunen Strongman Champions League’sta.
Viikonloppuna on luvassa todellinen jättiläisten taisto Vaasassa. Kilpailu käydään alatorilla lauantaina 20.8. ja sunnuntaina 21.8. klo 12–16. Tapahtumaan on yleisöllä vapaa pääsy.
Lisätiedot:
Ilkka Kinnunen, Strongman Champions League, puh. +358 41 507 7770, kinnunen@strongmancl.com, www.strongmancl.com