Tutkijoiden yö tuo perjantaina 30.9.2016 tutkijat suuren yleisön pariin ja kutsuu kaikenikäiset ihmiset tutustumaan tieteeseen ja tieteen tekemiseen. Tapahtuma tarjoaa muun muassa mahdollisuuden ratkoa rikoksia kemian keinoin, viettää yötä eläinmuseossa ja keskustella robotin kanssa. Yössä saattaa törmätä myös tähtitieteilijään 1800-luvulta.
Tutkijoiden yö -tapahtumia on järjestetty vuodesta 2005 lähtien syyskuun viimeisenä perjantaina sadoissa kaupungeissa eri puolilla Eurooppaa. Suomessa Tutkijoiden yötä on vietetty muutaman kerran aikaisemminkin, mutta tänä vuonna tapahtuma järjestetään ensimmäistä kertaa yhteensä kolmellatoista paikkakunnalla ympäri Suomen. Tutkijoiden yön tapahtumiin on vapaa pääsy.
Ohjelmassa on työpajoja, luentoja, esityksiä sekä vierailuja laboratorioihin ja tutkijoiden työtiloihin. Mukana on satoja eri tieteenalojen tutkijoita, jotka käsittelevät tapahtuman tämän vuotista teemaa Muutos oman alansa kautta. Miten eriarvoisuus näkyy yhteiskunnassa? Mitä voimme oppia apinoilta empatiasta? Millaista on olla avaruustutkija? Esimerkiksi näihin kysymyksiin Tutkijoiden yö vastaa.
”Tapahtuma on suunnattu suurelle yleisölle – ei siis ainoastaan heille, jotka ovat jo entuudestaan kiinnostuneita tieteestä. Yleisö pääsee itsekin tekemään erilaisia kokeiluja ja myös näkemään tiloja, joissa tutkijat työskentelevät”, tapahtuman koordinaattori, akatemiatutkija Janne Pakarinen Jyväskylän yliopistosta kertoo.
Tapahtuma antaa kasvot tutkimukselle
Tutkijoiden yön tarkoituksena on tuoda esiin tutkijoita, tieteen tekemistä ja tieteen vaikutusta jokapäiväiseen elämäämme nopeasti muuttuvassa maailmassa mukaansatempaavalla tavalla. Yksi tavoitteista on rohkaista nuoria tiedeuralle.
”Suomessa tehdään todella paljon huippututkimusta, joka ansaitsee nykyistä paremman näkyvyyden. Myös yleisöllä on oikeus tietää, miksi tutkimusta tehdään”, Pakarinen sanoo.
Ohjelmaa järjestetään Helsingissä, Joensuussa, Jyväskylässä, Kajaanissa, Kuopiossa, Lahdessa, Oulussa, Rovaniemellä, Savonlinnassa, Sodankylässä, Tampereella, Turussa ja Vantaalla. Mukana on yli kymmenen suomalaista yliopistoa, Tiedekeskus Heureka, Tieteellisten seurain valtuuskunta, Teknologian tutkimuskeskus VTT ja European Forest Institute.
Tapahtumaan on saatu kaksivuotinen rahoitus Euroopan unionin Horisontti 2020 -ohjelman Marie Skłodowska-Curie -toimilta, jolla rahoitetaan eurooppalaisia tutkimus- ja innovointihankkeita.
Lisätietoja:
Tapahtuman koordinaattori:
Janne Pakarinen
Jyväskylän yliopisto,
Akatemiatutkija
janne.pakarinen(at)jyu.fi / 040 8054900
Viestintä:
Mandi Vermilä
Tieteellisten seurain valtuuskunta,
Tapahtuma- ja viestintäkoordinaattori
mandi.vermila(at)tsv.fi / (09) 228 69 221
Tutkijoiden yön ohjelma:http://www.tutkijoidenyo.fi/fi/ohjelma
Tapahtumia voi seurata myös livelähetyksinä: http://www.tutkijoidenyo.fi/fi/kuvat-videot/videot
European Researchers’ Night: http://ec.europa.eu/research/researchersnight/about_en.htm
Marie Skłodowska-Curie: an inspiration to follow!
This European Researchers' Night project is funded by the European Commission under the Marie Skłodowska-Curie actions with contract number 722854.